Diploma in Franchise Management (DiFM)
Ilmoittaudu mukaan
Mikä?
Diploma in Franchise Management -“ DiFM – on ketjujohtamisen korkeakoulu! DiFM:n tavoitteena on jakaa tieto-taitoa ketjuliiketoiminnan suunnitteluun ja johtamiseen. Ohjelmassa käydään läpi kaikki franchisingliiketoiminnan oleellisimmat osa-alueet yrittäjärekrytoinnista ketjunohjaukseen. Sen aikana keskitytään ennen kaikkea oman ketjun ajankohtaisten kehittämishaasteiden ratkomiseen, johon saa myös henkilökohtaisen ohjauksen. Valmentajina toimivat franchisingtoiminnan ja ketjujohtamisen parhaat asiantuntijat -“ franchisingkonsultit, kokeneet ketjujohtajat, yrittäjät ja sidosryhmien edustajat.
Miten?
Valmennus koostuu yhteensä viidestä lähiopetusjaksosta. Neljä ensimmäistä jaksoa pidetään Hämeenkylän kartanossa tiiviinä kahden päivän työskentelyjaksoina ja valmennuksen viimeinen jakso on kansainvälinen jakso, jossa tutustutaan kansainväliseen franchisingtoimintaan. Lähiopetusjaksojen lisäksi keskeisessä roolissa on ohjattu itseopiskelu. Ohjelman aikana jokainen osallistuja laatii kaksi käytännönläheisen diplomityötä: 1. Oman ketjun / vastuualueen kehittämisohjelman sekä 2. Oman johtajuuden kehittämissuunnitelman. Molempien työstämiseen saa tiiviin henkilökohtaisen ohjauksen.
Kenelle?
DiFM on monipuolinen valmennusohjelma ketjun johto- ja kehitystehtävissä työskenteleville – toimitusjohtajille, ketjujohtajille, franchisingpäälliköille, kehityspäälliköille, alue-/kenttäjohtajille ja muille vastaavissa tehtävissä työskenteleville henkilöille titteliin katsomatta. Tehokas ja intensiivinen, mutta samalla pitkäkestoinen ja kokonaisvaltainen ohjelma tarjoaa ketjujohtajalle keinoja sekä itsensä että koko ketjun kehittämiseen. Lisäksi DiFM tarjoaa myös ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua muiden ketjujohtajien kanssa.
Missä?
Milloin?
Seuraavan valmennuksen ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Valmennuksen hinta: 5 450 € + alv.
Mikäli olet kiinnostunut DiFM -valmennuksesta ja haluat lisätietoa, täytäthän yhteystietosi tästä, niin olemme sinuun yhteydessä.


Vastuuvalmentaja(t)

Henri Laakso
FranCon Franchise Consulting – franchisingasiantuntija, FranCon Groupin perustaja, liikkeenjohdon konsultti (LJK) ja CMC (Certified Management Consultant) – Suomen THE Mr. Franchising
FranCon Franchise Consulting
Valmentajan (Henri Laakso) kuvaus
Vuodesta 1994 lähtien Henri on neuvonut ja ohjannut satoja yrityksiä ja ketjuja aloittamaan, harjoittamaan ja kehittämään franchisingliiketoimintaansa. Konsultointityönsä lisäksi hän on kouluttanut satoja franchisingjohtajia ja ketjuissa toimivia yrittäjiä, jotka ovat halunneet kehittää osaamistaan ketjutoiminnassa. Hän on myös kirjoittanut kolme franchisingoppikirjaa, jotka kaikki ovat loppuunmyytyjä. Henri on toiminut aktiivisesti franchisingalan kehittämisessä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hän on ollut mm. kaksi kautta kansainvälisen franchisingasiantuntijaverkoston (IFCN – International Franchise Consultants Network) puheenjohtajana, ja hänet on palkittu Suomen Franchising-Yhdistyksen kultaisella ansiomerkillä sekä British Franchise Associationin, IFCN:n ja UK Trade & Investmentin kunniamaininnoilla.
Valmentajana Henri saa erityistä kiitosta asiantuntijuudestaan ja rehellisyydestään. Kuten eräs Henrin valmennettava sanoi: ”Henri ei yritä myydä mitään, vaan hän pyrkii aidosti tuomaan osaamistaan, jotta sekä franchisingantajat että -yrittäjät menestyisivät liiketoiminnassaan.”
Kokemuksia valmennuksesta
Kysy lisää valmennuksesta
Voit jättää meille myös soittopyynnön, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian!